Jos katsot taaksepäin Nickelodeonin historiaan, on melko vaikeaa kiistää verkoston vaikutusta popkulttuuriin. Se ei ainoastaan käynnisti Ariana Granden ja useiden muiden äärimmäisen varakkaiden tähtien uraa, vaan verkosto loi myös useita alkuperäisiä esityksiä, jotka ovat tuottaneet suurta iloa kokonaiselle sukupolvelle. Tietysti tämä sisältää Hei, Arnold!
Craig Bartlettin "Hei, Arnold!" Ohjelmassa oli 100 jaksoa viidellä tuotantokaudella, joita esitettiin vuosina 1996–2004. Ohjelmasta tuli myös kaksi jatko-elokuvaa, tonnia kauppatavaraa ja mikä tärkeintä, v altava ja omistautunut fanikunta. Mutta miten Craig tarkalleen ottaen inspiroitui luomaan sarjan jalkapallon muotoisesta lapsesta, joka joutui kaikenlaisiin ongelmiin isovanhempiensa ja ystäviensä kanssa? Tässä on totuus Hei, Arnoldin alkuperästä! ja spoilerihälytys… siihen liittyy toinen lapsuuden kuvake.
PeeWee Herman loi Hei, Arnold! …lajiteltu
Voxin haastattelun mukaan animaattori Craig Bartlett aloitti Penny-sarjakuvien luomisen legendaarisessa lastenohjelmassa PeeWee's Playhouse. Ei ollut suurempaa lasten viihdyttäjää 1980-luvun lopulla kuin Paul Reubens ja hänen outo mies-lapsi PeeWee Herman. Joten Craigin työpaikan saaminen ohjelmaan, jossa animaatiosegmenttiä esitettiin, oli hänelle v altava mahdollisuus.
PeeWee's Playhousen Penny-sarjakuvien oudon muotoisten hahmojen kanssa leikkiessään Craig loi jalkapallonmuotoisen pojan… Jep… Arnold. Joka nimettiin vaimonsa setän mukaan.
Hei, Arnold!:n historiaa käsittelevän videon mukaan jalkapallon muotoisen pään idea tuli Craigille vain siksi, että se oli helppo muotoilla savesta. Hän laittoi silmät kauas pään sivuille, koska se antoi hahmolle "viileän, tavallaan buddhan k altaisen ilmeen".
Tästä leikkisästä kokeilusta Craig tuotti kolme lyhytelokuvaa Penny-sarjakuviin, joissa oli Arnold-hahmo, joista "Arnold Escapes From Church" on tunnetuin.
Craig ei tietenkään aivan tiennyt, että savella leikkiminen johtaisi siihen, että hän loisi yhden 1990-luvun rakastetuimmista ja ikimuistoisimmista animaatiohahmoista. Mutta hän tiesi, että Arnoldin lisääminen Penny-sarjakuviin oli kannattavaa.
Ideoiden esittely Nickelodeonille, joten Craigin täytyi keksiä jotain
Kun Craig tunsi olonsa mukavammaksi luovuudessaan, hän päätti, että hän halusi laajentaa toimintaansa ja luoda oman sarjansa. Tämä rohkaisi häntä tapaamaan Nickelodeonin ja pitch-tuottaja Mary Harringtonin erilaisia ideoita. Kaikilla näillä ideoilla ei ollut mitään tekemistä Arnoldin kanssa, eikä mikään niistä ollut vähääkään kiinnostava Marylle ja Nickelodeonille.
Joten, Craig ja hänen luovat kumppaninsa olivat hieman epätoivoisia. Tämä sai jonkun ehdottamaan, että Mary katsoisi PeeWee's Playhousen Penny-sarjakuvia saadakseen paremman käsityksen siitä, mitä Craig voisi tehdä. Osoittautuu, että hän rakasti heitä… Erityisesti hän rakasti Arnoldia. Sitten hän kysyi Craigilta, mitä ideoita hänellä oli Arnoldista.
Ainoa, mitä Craigilla oli Arnoldissa Penny-sarjakuvien materiaalien lisäksi, oli sarjakuvapaneeli, jonka hän teki Simpsons Illustratedille. Siinä Arnold "heräsi unesta" huutaen peräänsä.
Tämä outo sarjakuva myi lopulta Nickelodeonille kokonaisen sarjan, joka perustui Craigin vahingossa luomaan hahmoon. Craig esitti tuolloin ideaa "90-luvun Charlie Browniksi". Hassua kyllä, tämä vaikutti osuv alta vertailulta.
Craig oli myös kiinnostunut tutkimaan enemmän aikuisten teemoja tai ainakin teemoja, joihin lapset voisivat todella liittyä. Erityisesti lapset, jotka kasvavat Portlandin, Seattlen ja New Yorkin alemman luokan osissa, joihin esityksen kaupunki perustuu. Hän ei myöskään halunnut päästää hahmojaan koukkuun jakson loppuun mennessä, kuten useimmat lasten sarjakuvat tekivät (ja tekevät edelleen). Hän halusi näyttää todelliset seuraukset eikä "kääriä kaikkea kauniiseen kumarteeseen".
"[Olimme] tekemässä esitystä herkästä lapsesta, joka todella heijasteli emotionaalisesti sitä, millaista on olla lapsi", Craig Bartlett sanoi Voxin haastattelussa. "Olet jotenkin voimaton. Aikuiset johtavat kaikkea, eikä sinulla ole oikeastaan sananv altaa, missä sinun täytyy tehdä oma maailma."
Tämä tarkoitti, että esityksen hauskoilla hetkillä oli usein ankarampi todellisuus, mikä antoi hänen hahmoilleen kasvaa ja oppia niistä. Mutta se ei tarkoittanut, etteikö se olisi täynnä fantasiaa ja seikkailua.
"Tällaista lapsuuteni oli pitkälti", Craig selitti rakastettuaan esitystään. "Minulla oli vain tavallaan v altava sisäinen elämä, koska en uskonut kenenkään tietävän tai välittävän siitä, mitä tein. Joten keksin vain unelmamaailman."
